Tänään rupesi kyrsimään tämä pääkaupunkiseudulla asuminen. Muutenkin mulla on ollut kaipuuta luontoon; varsinkin Vuokatin reissun jälkeen. Niin pitkälle en kyllä haluisi muuttaa ainakaan tässä vaiheessa elämää. Mutta se, mikä nyt rupesi kiukuttamaan, on auton parkkeeraaminen täällä. En asu edes Helsingin keskustassa, jossa sen vielä ymmärtäisi.

Toissapäivänä menin jumppaan Tikkurilaan. Yllättäen kaikki kuntosalin parkkipaikat oli täynnä ja niin oli myös tien toisella puolella. Kello tikitti ja mä jo aattelin, että jää menemättä jumppaan kokonaan kun ei parkkipaikkaa kertakaikkiaan löydy. Veivasin autoa ympäri pinna tosi tiukalla ja loppujen lopuksi sain jätettyä sen tien varteen ja ehdin jumppaan. Siellä mielikin taas parani.

Tänäaamuna menin Malmille hammaslääkäriin. Yllättäen sielläkään ei ollut vapaata paikkaa koko terveysaseman pihalla. Ai jumankauta, että rupesin taas kihisemään. (Mä hermostun helposti tuollaisista elämän pikkuhankaluuksista, mutta rauhoitun kyllä myös nopeasti.) Sain auton Malmin työväentalon pihaan, joka on siinä ihan vieressä. Ja ehdin hammaslääkäriinkin. Siinä vaiheessa vaan mietin, että tää on niin väärin, että joka paikka on täynnä autoja. Kun kuitenkin ollaan parikyt kilometriä keskustasta.

Joskus mä vielä muutan pellon ja metän väliin ja erakkoidun omakotitalooni. Vaikkapa Mäntsälään näin aluksi. Naapuriin pitää olla sen verran matkaa, että ei tartte töistä tullessa morjenstella. Tai sitten hommaan sellaisen ammatin, että voin tehdä sitä kotona. Esimerkiks keramiikkataiteilija olis kiva. Tai ompelija. Oikeestikin suunnittelen uran vaihtoa tällä hetkellä. Ompelijaksi kouluttautuminen houkuttaisi, mutta sen pitäisi sitten olla oppisopimuskoulutus, että saisi edes jotain rahaa lainanmaksuun. Kattoo ny saanko mitään aikaiseksi. Mun kauhuskenaario kyl on se, että jään nykyisestä duunistani eläkkeelle...