Tenava on ollut kipeä sunnuntaista lähtien. Ne on iskän kanssa olleet sairaslomalla ja huomenna vasta menee tyttö eskariin. Mun aamut on olleet aika ihania. Mä oon uskaltanut herätä pikkasen myöhemmin, kun ei tarvitse patistella ketään eikä jonottaa vessatilaa. Verenpaineetkin varmaan pysyneet normaalina.

Enkä ollut edes tajunnut ajatella, että ensi vuonna ei tarvitse hoitoon lähtemisestä tapella, kun tyttö menee kouluun. Se valkeni täysin vasta, kun puhuin tytön kaverin äidin kanssa ja hän sitä tuuletteli iloisena. Tietysti alussa pitää tyttöä saattaa kouluun, mutta sitten enää ei. Toisaalta ihanaa, että tyttö on niin iso. Toisaalta vähän haikeeta. Se on jo niin iso ja kohta se muuttaa pois kotoa, nyyh. Mites jossain sanottiin, että lapset on meillä vaan lainassa. Niin se taitaa olla. Kai se taitaa tuostakin tytöstä joskus tulla ihan oikea aikuinen. Vähän jännittää vaan murrosikä tuossa välissä. Osaa olla aika känkkäränkkä toisinaan, nääs, jo nytkin. Vaikka yleisesti ottaen aika kiltti se kuitenkin taitaa olla. Epänormaalia olisi, jos ei ikinä kiukuttaisi. Mutta jos mulla on jo nyt näin haikea olo toisinaan, niin mitähän se on sitten kun tyttö oikeesti muuttaa pois kotoa? Hieman ehkä ennenaikaista kuitenkin stressata sitä...