Nyt se sitten alkoi, nimittäin häästressi. Osasin sitä jo odotellakin tossa. Mun piti saada ne rakennekynnet toissapäivänä. Kolme tuntia ennen varattua aikaa tuli siltä kynsityypiltä tekstari, että hän on kipee ja joutuu perumaan sen ajan. Että käykö, että hän soittaa keskiviikkona tai torstaina. Mä vastasin että joo käy. Rupes ketuttamaan aivan sikana. Koska tarkotus oli, että laitetaan ne nyt ja huolto on sitten häitä edeltävänä päivänä. Sen takia en pystyis siirtämään tätä ekaa aikaa kovin paljon pidemmälle. Mä toivon, että se ihminen on oikeesti tosi kipeä, koska hän ties kyllä että kyse on häistä ja että se huolto pitää vielä keretä tekemään. Mun kaaso ihmetteli, että onpa erikoista toimintaa että perutaan noin pienellä varotusajalla. Että noinkohan sille on tullu jotain tärkeempää menoa. Mistäs sitä tietää...

Hänestä ei oo kuulunut mitään tähän mennessä, joten varattiin mulle ja kaasolle molemmille kynsientekoaika sillon häitä edeltävänä päivänä eri paikasta. Jos se peruuntuu jostain ihmeen syystä, mä revin p*rseeni. Koska mulle tuli nyt hirveä stressi ja päänvaiva tästä. Sinänsä tää on huvittavaa, koska normisti en oo harkinnut kynsien ottamista. Nyt aattelin, että ne on häissä kivat. Varsinkin jos otetaan kuvia, joissa näkyy sormus tarkemmin. Ja nyt tästä on tullu mulle elämää tärkeempi homma  Ärsyttää, kun on muutenkin illat varatut ja hommaa ja mietittävää, ja sitten saa ruveta vielä järkkäämään asiaa jonka luuli olevan järjestyksessä. Jotenkin meni luotto siihen alkuperäseen kynsipaikkaan eikä tee enää mieli mennä sinne. Kiukuttaa vaan.

Mutta käytin sitten hyödyksi sen tiistai-illan, kun en päässyt kynsiä laittamaan. Kävin tekemässä alustavan kukkatilauksen kukkakaupassa, jossa sain ihanan hyvää palvelua. Siitä innostuneena kävin vielä Ikeassa ostamassa maljakot pöytiin, kehyksen menulle ja kaks vihreetä kynttilää meidän pöytään. Että oon mä jotain saanu aikasekskin.

Eilen etittiin tytölle kenkiä häihin puoltoista tuntia. Ei jumankauta mä sanon. Kaikki kengät puristi tai hölsky tai oli muuten huonoja. Rupes jo epätoivo hiipimään. Yllättäen vikasta kaupasta löytyi sitten sopivat. Mutta niiden kanssa käy varmaan samanlailla kun kaikkien muidenkin kenkien nykyään. Sitten kun niitä pitäis käyttää, ne onkin taas tosi huonot ja hankaa ja puristaa ja ahdistaa. Maailmassa ei yksinkertasesti taida olla olemassa sellasia kenkiä, jotka olis hyvät meidän tytölle.

Nyt mä oon yrittäny väsätä meidän vihkipuhetta. Maistraatista sai valmiitakin malleja, mutta niistä ei mikään täysin iskeny. Niinpä mä oon yhdistellyt niistä parhaita paloja. Sen lisäksi oon yrittänyt kirjottaa sellasta henkilökohtasta osiota, jossa oli meidän suhteesta jotain. Se on yllättävän vaikeeta. Tänä aamuna sain hirvittävän vision, kun tulin autolla töihin. Mun oli pakko jäädä parkkipaikalle kirjottamaan se visio kalenteriin ylös, koska päivän aikana se olis taas haihtunu mielestä. Ehkä mä hääviikkoon mennessä saan jotain aikaseks. Mutta nyt takaisin töiden pariin, että pääsee kotiinkin joskus. Tai sitten hommaammaan tuikkuja ja vieraskirjaa häihin tms. Hommat ei näköjään ikinä lopu.