Kävin viime lauantaina siinä rentoutus- ja regressio-ohjauksessa. Mua jännitti etukäteen, että siellä pulpahtaa pintaan jotain lapsuuden traumoja, joita en oo edes tienny olevan olemassakaan. Mitään sellaista ei kuitenkaan tullu vastaan. Se tuli vastaan, että en tällä hetkellä tiedä, mitä haluan. Kun siis haluaisin vaihtaa töitä ja sitten taas toisaalta en. Mun alan työpaikkailmoitukset ei innosta, mutta opiskelu ei sovi taloudellisesti. Haluaisin myös muuttaa ja en haluaisi. Nykyinen asuinpaikka on periaatteessa kiva ja lapsen koulun ja kavereiden kannalta loistava. Toisaalta taas siellä on noin yksi huone liian vähän tilaa ja pari naapuria, jotka suoraan sanottuna v*tuttaa.

Se ohjaaja ehdotti, että jos yrittäisin löytää jonkun sellaisen harrastuksen, joka tuottaisi tyydytystä ja energiaa. Sillä jaksaisi taas arkeakin paremmin. Että ei niiden elämänmuutosten tarvitse aina olla niin dramaattisia. Toisaalta oon täysin samaa mieltä, mutta mietin että onko tää mun työhönkyllästyminen edennyt jo siihen pisteeseen, että asenteen muuttaminen ei enää auta. Mulla on usein töissä tosi ristiriitainen fiilis. Toisaalta haluan tehdä hommani hyvin. Toisaalta on sellainen hälläväliä-fiilis. Moni asia on niinkun ihan sama ja evvk. Että miten saisi sen kiinnostuksen kipinän takaisin ja haluanko mä edes sitä takaisin.

Itse se rentoutusohjaus oli mielenkiintosta. Ensin juotiin teetä ja selvitettiin mun tilannetta. Että onko mulla jotain fyysisiä kipupaikkoja jossain. No hieroja aina hieroo lapaluiden reunoja ja hartioita. Sinne kuulemma varastoituu syyllisyys. Ja sitähän mä osaan kokea monista asioista. Juttelun jälkeen kävin selälleen patjalle peiton alle. Ohjaaja meni mun pääpuoleen ja laittoin silmille liinan. Hän ohjas tapahtumaa puheella, kyseli multa kaikenlaista ja selosti, mikä paikka rentoutetaan milloinkin. Samalla hän piti käsiä välillä mun pään sivuilla, välillä silmien päällä ja välillä olkapäillä. Välillä piti ajatella lapaluiden väliä ja kertoa, jos tuli joku muoto mieleen. Mulla välähti yht'äkkiä mielessä tikarin kuva! Kun hommaa oltiin työstetty jonkun aikaa, sama kysymys kysyttiin uudelleen. Nyt tuntui kuin lapaluiden välistä olisi valunut vesiputous. Uskomatonta, mitä alitajunta pulpauttaa mieleen. Tuossa ideanahan on, että oma alitajunta/sisäinen viisaus kertoo, mitä pitää tehdä.

Rentoutuksen jälkeen oli koko loppupäivän todella hyvä fiilis. Samalla kertaa rento ja energinen ja mikään ei ärsyttänyt eikä haitannut. En muista, koska viimeksi olisi ollut niin hyvä olo. Hyvää oloa jatkui vielä sunnuntaihinkin ja mä sain tosi paljon aikaiseksi, kun normaalisti olisin vaan stressannut tekemättömistä töistä. Uskallan suositella, jos joku tuommoiseen menemistä harkitsee. Yritin meidän isännälle innoissani selittää asiasta, mutta hän ei halunnut ollenkaan kuunnella. Vaihtoi puheenaihetta vähän ajan päästä. Ilmeisesti hän toisaalta pitää sitä huuhaa-paskana, mutta toisaalta asia pelottaa kun se on tuntematonta. Normaalimpaa olis kuulemma uskoa Jumalaan. Niin. Eihän Jumalastakaan ole fyysisiä todisteita, että se on totta. Miksi se olisi siis enemmän oikeata? Mutta kun useampi ihminen kuulemma uskoo siihen... Tästä asiasta emme sitten sen enempää väitelleet.