Eilen sain lähetettyä työhakemuksen paikkaan, johon mä voisin hyvinkin päästä. Ja haluisinkin sinne. Lähetin sinne keväällä avoimen hakemuksen ja kävin juttelemassa sen pomon kanssa. Soitin hänelle viikko sitten ja kysyin, onko tullut mitään avoimia paikkoja. Ja heillä oli justiin ollut paikallislehdessä edellispäivänä ilmoitus, että hakevat useaa työntekijää. Mä en ollut kyseistä lehteä kerinnyt vielä lukea. Olin aika innoissani

Rupesin väsäämään työhakemusta heidän nettisivuillaan. Faktojen täyttäminen on aina helppoa, mutta se vapaasanainen hakukirje! Luoja! Mä oon vielä hirvittävän tarkka sanojen käytön kanssa tollasissa tilanteissa, joten sitä kirjettä ei yhdessä illassa väännetty. Tein osan siitä torstaina, jätin sen hautumaan ja tein loput sunnuntaina. Väänsin ja käänsin ja hioin ja hinkkasin sitä niin, ettei ole tosikaan. Luetutin sen vielä mun miehellä ennen lähettämistä. Kysyin, että kai se on totuudenmukanen. Etten esmes kehu itteeni katteettomasti  Kyllä se kuulemma oli ihan ok. Vielä lisäsin siihen sitten yhden kappaleen tekstiä, ennen kuin painoin lähetä nappia.

Mun mielestä on huvittavaa, että mua oikeesti pelotti ruveta kirjottamaan sitä hakemusta. Mä todellakin nimittäin haluaisin sen paikan, eikä mun olisi mitenkään mahdotonta sitä saada. Mutta ikinä ei voi täysin tietää millasta ihmistä ne hakee ja millasia ne muut hakijat on. Mä jotenkin pelkäsin, että kämmään sen hakemuksen kirjottamisen kanssa. Mutta tuon hinkkaamisen jälkeen se oli mun mielestä täydellinen.Parempaan en enää pysty. Jos mun paras ei riitä, se paikka ei ollut mua varten.

Nyt mä odottelen jännityksellä, josko pääsen haastatteluun. Tuolla firmassa vissiin haastattelukierroksia on kaksi. Ekaan otetaan isompi määrä jengiä ja tokaan sitten niistä valikoidut. Voin rehellisesti sanoa, että oon pettynyt, jos en pääse haastatteluun. Mutta se on nyt herran hallus, kun hakemuskin lähti eilen. Hakuaika päättyy vasta puolentoista viikon päästä, joten on tässä odotettavaa jos ne sitten vasta ilmottaa asiasta...