Tänään oli työpaikalla palaveri koskien uusia työvuoroja yms. yms. Onneksi uuden firman edustajat ei runnoneet väkisin läpi omaa vanhaa systeemiään. Nyt mukautettiin meidän systeemit heidän systeemeihinsä niin, että suunnilleen kaikki ovat tyytyväisiä. Kukaan ei siis ilmeisesti (toivottavasti) ole lähdössä pois sen takia. Se kyllä helpottaa henkisesti. Rupes olemaan sellasta eripuraa/huonoa henkeä täällä, että ei sitä kukaan olis kauaa jaksanut. Nyt kaikki on samalla viivalla, joten näistä asioista ei tarvii enää kenenkään vetää herneitä nenään.

Huomenna on taas sellanen työpäivä, että oksat pois. En uskalla edes miettiä sitä vielä. Hommaa tulee olemaan ihan pirusti. Pitää yrittää valmistautua siihen nukkumalla hyvin ja tekemällä hengitysharjoituksia  Nii, kyllä nyt vielä naurattaa, mutta voin vakuuttaa että huomenna noin klo 12.30 viimeistään oon aivan k**pä otassa...

Eilen oli ehkä elämäni karsein ajokeli, kun tulin tanssitunnilta kotiin. Pyyhkijät ei pyyhkineet motarilla kunnolla ja lunta tuli koko ajan. Olin myös vasemmalla kaistalla, jossa ei näkynyt niitä ajouria kunnolla. Tai kunnolla on vähän lievästi sanottu. Ei niitä näkyny ollenkaan. Oli mielenkiintosta arvailla, onko sitä vielä tien puolella vai mahdollisesti jo siinä penkalla. Voin sanoa, että oli pelkkää tsägää, etten ajanu penkkaan. Lumisade väheni kauemmas Helsingistä ajettaessa ja kaikki menikin ihan kivasti melkeen kotiin asti. Ajoin sitten kehä kolmosta ja takaa tuli säiliörekka, joka lähti ohittamaan mua. Se pöllytti siitä viereiseltä kaistalta / kaistojen välistä lunta niin, että ilma oli vähän aikaa aivan valkosena. Ja lienee sanomattakin selvää, että tietä ei nähny siinä pöllyssä ollenkaan. Jouduin hiljentämään vauhtia tosi rajusti, että pysyin yleensä tiellä. Enkä edes nähny, onko edessä mahdollisesti muita autoja. Kun se lumipölly laskeutu, mun takaa lähti sellanen rekannuppi ohittamaan mua. En tiedä, oliko se meinannu ajaa mun perään. No sehän sitten sai aikaan samanlaisen lumipöllyn. Ja taas mentiin sokkona ja samalla piti yrittää vaihtaa kaistaa. Mä meinasin oikeesti ruveta itkemään. Sain vaihdettua kaistan ja jotenkin pysyin siinä tiellä, mutta taas oli tsägää mukana.

Kotona sitten tilitin tota ajomatkaa isännälle niin se rupes vaan neuvomaan, mitä olis pitäny tehdä. Siis voi jumalauta! Eiköhän mulla ole ollu kortti sen verta kauan ittelläki, että osasin toimia siinä niin hyvin kun nyt pysty. Isäntä sano, että pitää hiljentää, jos ei nää mitään. No shit! Mä kun painoin kaasupolkimen pohjaan kun aattelin että se auttaa... Totta v*tussa mä hiljensin ja paljon hiljensinkin. Miehet ei vaan tajuu.