Kävin tänään tyttären kanssa kultasepällä katsomassa vihkisormuksia. Olin netissä katsonut heidän sivuiltaan yhden sormuksen, joka näytti hyvältä. Sama sormus löytyi vitriinistä ja hintakin oli vain mitättömät 2300 euroa. Olishan se pitänyt arvata! Tietysti just sen tyyppinen sormus, josta mä tykkäisin, on myös sitten sen hintainen ettei tarvitse haaveillakaan. Olin ajatellut, että 500-600 euroa on maksimi. Kyllähän silläkin saa hienon sormuksen, mutta ei tuollaista johon jo ehdin ihastua. En tiedä, uskaltaisinko ostaa nuin arvokasta sormusta, vaikka voittaisin lotossa. Kun mulla se on sitten sormessa lähes aina, enkä oo mikään paras ihminen viemään niitä huoltoon tai puhdistettavaksi.

Haluun kuitenkin kunnon sormuksen, koska on näin ainutlaatuisesta tapahtumasta kyse. Sanoo ihminen, joka on toista kertaa pappia kyydissä... Mutta just sen takia, koska nyt on sellainen fiilis, että tää on tässä ja haluan viettää loppuelämän isännän kanssa yhdessä. Silloin saa sormuskin olla sellainen, että sitä voi loppuelämän pitää nimettömässä.  Sitähän ei voi sanoa, etteikö meille ehdottomasti tulis eroa ikinä. Mitä vaan voi tapahtua. Mutta tällä hetkellä tuntuis rakkaus kestävän kun on kestänyt jo yli 11 vuotta. Nyt on jopa sellanen olo, että miksi ihmeessä me ei olla aiemmin jo menty naimisiin. No siksi ihmeessä, että ite en oo halunnut. Vähän vissiin jäänyt pahat fiilikset viime kerrasta. Olis pitänyt  silloin tajuta erota jo reilusti ennen häitä, mutta kun on tyhmä eikä uskalla ajatella asioita niin sitten on tyhmä ja saa kärsiä siitä. Vieläkin välillä mietin, että mitä jos taas tulee häiden jälkeen giganttinen ahdistus. Että tajuaa, että ei haluakaan vanheta tämän ihmisen kanssa yhdessä. Mutta nyt mulla on täysin erilainen olo kuin viimeksi. Jollain tavalla tosi varma ja rauhallinen olo. Eiköhän tämä ihan hyvin mene. Pitää säästää vähän angstia ja hysterisointia myöhemmäksikin, että voi kiusata kaasoa sillä