Kävin eilen illalla treffaamassa kahta kauppisaikaista luokkakaveria. Yleensä meitä on neljä naista yhteensä, mutta nyt ei yksi päässyt. Nähdään noin kerran vuodessa ja aina Cantina Westissa. Eilen piti taas ahnehtia ja ottaa alkuun keitto (avokado-kasviskeitto, oli hyvää) ja pääruoaksi fajitaksia (kasvisfajitaksia, aivan mielettömän hyviä). Jälkiruokaa ei sitten enää jaksanutkaan yllättäen. Ei ollut tänä aamuna nälkä eikä nyt safkiksellakaan vielä hirvee nälkä.

Cantinaan asemalta kävellessä mietin, että ei näiltä katusoittajilta paljon soittotaitoja taideta kysellä. Ateneuminkujan lähellä joku lähinnä romanialaisen näkönen mies soitti haitaria. Mun mielestä se ei kuulostanut miltään kunnon kappaleelta. Se vaan niinkun veteli sitä kurttua edestakasin. Luulen, että sen haitarinsoittotaidot oli samaa luokkaa kun mun, eli olemattomat...

Takaisin kotiin mennessä oli turhan reipas bussikuski. Se kiihdytteli ja jarrutteli niin, että kaikki matkustajat hytky koko ajan edestakasin. Mulla oli liukas takinvuori ja olisin oikeesti liukunut lattialle asti, jos en olis pidelly kynsin ja hampain kiinni. Siinä bussissa oli varmaan jotain vikaakin, kun siellä alko loppumatkasta haisemaan palaneelle. Kun jäin pois, se palaneen sähkön haju (joo, saattaa olla mun omakeksimä termi) leiju siinä tiellä vielä jonkun aikaa. Se oli oikeesti hieman jännittävä kokemus, eikä mitenkään positiivisella tavalla välttämättä...