No enpä päässyt töihin tuonne, missä kävin haastattelussa. Syytä en tiedä, mutta epäilen että en ollu tarpeeksi myyntihenkinen tai tiimihenkinen niiden mielestä. Etukäteen pelkäsin sitä pettymystä, joka tästä lopputuloksesta tulee, mutta ei tää itse asiassa ole niin hirveetä. Osasyy voi tietty olla se, että appiukko kävi meillä kylässä viime sunnuntaina ja kyseli, että vieläkö mua kiinnostaisi se oppisopimus. No totta munassa kiinnostaa!

Mä mietin jo maanantaina, että tässä hommassa käy niinkuin pitääkin käydä. Eli jos pääsen töihin tuonne mihin hain, sen oli tarkoituskin mennä niin. Jos taas en pääse, mun on tarkoituskin aloittaa se oppisopimus ja mun tieni on olla "homehtunut kirjanpitotäti", kuten ystäväni asian niin ystävällisesti ilmaisi  Jälkeenpäin ajatellen mä luulen, että tuo toinen homma ei olisi pidemmän päälle ollut mulle sopiva. Jos se myymisen kipinä ei olis ikinä syttynyt mulle, niin olis voinut olla aika tahmeeta siellä. Sitäpaitsi mua kiinnostaisi toimia asiantuntijatehtävissä, mutta enhän mä uudessa firmassa niihin olisi päässyt kun joskus vuosien päästä. Appiukko taas sanoi, että hänen firmassaan kaikki on asiantuntijoita eikä ole mitään muuta. Ja kolmas pointti: mä en ollut jotenkin yhtään samalla aaltopituudella sen toimitusjohtajan kanssa, joka oli toinen niistä haastattelijoista. Se oli jollain lailla pelottava, vaikka en yleensä ketään pelkääkään, ja jotenkin ihan ylibisneshenkinen. En tiedä, oisko sillä ollut myös jonkinlaista näyttämisen tarvetta ja yli-innostusta siinä, kun se on vasta aloittanut tuossa virassa. No, tää nyt on tällasta katkeran naisen puhetta...

Mä vähän pelkäsin, että mulle tulee sellanen "mä oon ihan paska"-olo, jos en pääse tuonne töihin. Mutta ei ole tullut. Pari kertaa on sellanen ajatus yrittänyt hiipiä mieleen tässä, mutta mä oon tukahduttanut sen heti. Vaikka mä en sopinut heidän firmaansa, ei se tarkota että mä olisin jotenki huonompi ihminen. Mulla on monia taitoja ja hyvä puolia, joilla on käyttöä jossain työssä, mutta ei juuri tässä. Mä luulen, että tuo kirjanpito sopisi mulle kuin nyrkki silmään. Se on itsenäistä ja haastavaa ja siinä saa pelata numeroiden kanssa.

Eilen soitin paikalliseen oppisopimustoimistoon ja sinne tulevaan (jos kaikki menee putkeen) opinahjoon. Appiukko halusi tietää tietysti, paljonko sille maksetaan koulutuskorvausta. Jos olisin työtön - ja en tiedä, pitäiskö olla pitkäaikaistyötönkin vielä - musta maksettaisiin reilut 500 euroa yritykselle kuukaudessa. Mutta mähän en ole, joten korvaus on ruhtinaalliset 50 euroa kuussa... Laitoin appiukolle eilen sähköpostia noista selvittämistäni asioista ja kysyin, että pystyykö se ottamaan mua oppiin noin mitättömällä korvauksella. Palkkaa kun täytyy maksaa vähintään alan työehtosopimuksen minimipalkan verran. Kyse on kuitenkin pienestä kolmen hengen firmasta. Vielä ei ollut appiukko vastannut. Pitänee soittaa sille tänään, että onko se kerinnyt lukemaan yleensäkään sitä sähköpostia. Jos mä sinne menisin, mun pitäis aloittaa marraskuun alussa, että kerkeisi oppia jotain ennen veroilmoitushässäkkää. Eli mun kuukauden irtisanomisajalla rupee tulemaan kiire.

Jos ei tuokaan homma ota tulta alleen, niin sitten pitää vaan jatkaa työnhakua. Melko nopeesti kyllä pitäis jotain löytää, koska en halua jäädä vanhaan paikkaan odottelemaan, miikä tauti mulle seuraavaksi pamahtaa. Mulle riittää jo tuo diagnosoitu verenpainetauti.