Taas nytkähti asiat himppasen verran eteenpäin. Käytiin eilen meidän pankissa kysymässä lainalupausta. Saatiinhan me se. Oltaisiin saatu enemmänkin lainaa, mutta ei me haluta. Meillä on tietty yläraja uuden talon hinnan kanssa ja sen yli ei mennä. Mietin mä ensin, kun katselin jotain kalliimpaa kämppää, että eihän joku parikyttonnia ole paljoa lisää lainan päälle. Sitten laskeskelin, että sen maksamiseen kuluu noin 5 vuotta. Eli onhan se ihan pirusti. Ja kyllä me ilman sitäkin joku hyvä koti löydetään meille.

Eilen käytiin yksityisnäytöissä kahdessa paikassa. Toinen oli tosi kiva ja luultavasti tehdään siitä ostotarjous ens viikolla. Toisessa oli paljon potentiaalia, mutta meillä ei ole aikaa/energiaa/rahaa lähteä siihen. Se oli 60-luvun siporex-talo, tilaa 180/280m2 ja tonttia 5500m2. Ei siis tila lopu ihan kesken, ei pihalta eikä sisältä. Siitä olis saanut tosi hienon, mutta olis pitänyt uusia lattiat melkeen joka huoneeseen, kaataa seiniä ainakin yläkerrassa, tehdä luultavasti molemmat suihkut ja saunat uusiksi (kyllä, molempia oli kahdet) ja sitten vielä päälle se normaali seinien maalaaminen. Että jollekin puuhakkaalle remontti-ihmiselle siitä kyllä irtoais hyvä talo. Me ei taideta jaksaa nyt olla sellasia...

Tässä toisessa, josta luultavimmatusti tehdään se tarjous, asui tällä hetkellä seittemänkymppinen pariskunta kissansa kanssa. Nähtiin se rouva sinne mennessä ja herra poislähtiessä. Kissa pyöri siinä pihalla, niin mä silittelin ja rapsuttelin sitä. Talo oli ihan kodikas yksitasonen puutalo. Siinä ei ollut neliöitä ihan hirveesti, mutta kyllä sen meille pitäisi riittää. Se ympäristö oli ihana: viimeset noin 500 metriä oli hiekkatietä sinne ajaessa ja tää talo oli lyhyen päättyvän kujan päässä. Vastapäisen talon pihalla leikki lapsia, eli tytölle olis mahdollisuus löytää kavereita läheltä. Kouluun oli noin puoltoista kilometriä. Se vaikutti sellaselta kotoiselta pikku-kyläyhteisöltä. Saa nähdä, että onko se sellainen, jos sinne muutetaan. Mä kyllä pystyisin hyvin kuvittelemaan itseni sinne. Mutta katotaan ny. Sunnuntaina on taas näyttöjä, joissa pitää käydä myös.

Tänään pitää pestä pyykkiä ja siivota. Sitten ei saakaan käyttää suihkua eikä saunaa ennen tiistaita. Silloin meillä on kosteusmittaus, josta selviää että pitääkö kämpän hintaa laskea. Ostaja ei ole perumassa kauppaa, kävi miten kävi, mutta pitäähän meidän tulla hinnassa vastaan jos jotain hälyyttävää löytyy. Toivottavasti ei löytyisi, vaikka luulen että saunassa jotain saattais olla. Mutta sen näkee ensi viikolla. Ja sitten voi ruveta jättämään tarjousta uudesta talosta, kun tietää paljonko meillä on rahaa.

Mä en tiedä, koska tää mun sauhuuminen tästä taloasiasta loppuu. Nyt sauhuun siitä, kun etitään sitä taloa. Sitten kun se on löytynyt, mä sauhuun siitä että en jaksa odottaa muuttoa. Sitten sauhuun muutosta. Ja sitten sauhuun siitä kuinka erilaista kaikki on uudessa paikassa. Noh, onpahan ainakin jotain mitä odottaa. Tuntuu vaan että on sellanen kokoaikanen stressitila päällä. Ehä tämä joskus helpottaa. Sitä odotellessa voi sauhuta ja liuotella hermojaan maittavalla punaviinillä