On tää hassua tää duuni. Eilen olin vatsahaavan partaalla. Tuntui ettei aika riitä mitenkään kaikkeen, mitä pitää saada tehtyä. Onneksi sain sitten apua muilta. Mutta sekin ahdistaa, että joka toinen päivä pitää soveltaa ja järjestellä ja organisoida hulluna että ehtii kaiken. Ja kun on niin paljon hommaa, ettei enää aivot toimi, että osaisi järjestellä. Arggghhh. Ihmiset kyllä kysyy multa, että miten voisi auttaa, mutta kun ei oikein ole tilaa eikä välineitä auttaa. Ja sitten jos useampi säätää tätä samaa soppaa, niin sen kyllä tietää mitä siitä tulee. Mä en tykkää siitä, että pitää säveltää ja sinkoilla ympäriinsä koko ajan. Olis kiva, jos saisi kerralla sellasen systeemin joka toimis saumattomasti. Ettei tarttis joka päivä saada sitä vatsahaavaa ja repiä tukkaa irti ja pelihousuja. Mä yritän kyllä siinä kiireessä rauhottaa itteeni ja hengitellä syvään. Että enhän mä voi tehdä hommia nopeammin kuin mitä pystyn. Mutta silti kaikertaa vatsassa sillä tavalla, että voisin kuvitella vatsahaavan tuntuvan siltä. Ei kiva.

Mutta kuten huomaatte, tänään ei ole tuollainen tilanne. Se on nykyään ma-ke-pe, jotka on paina-niska-limassa-ja-siltikään-et-ehdi-ajoissa -päiviä. Nää tiistait ja torstait on sitten hermolepoa siinä välissä. On mulla tälle päivällekin hommaa, mutta ei tarvii stressata siitä, ehtiikö sen tehdä. Ehtii varmasti. Tänään ja ylihuomenna kerkee taas vähän ajattelemaankin. Ja syömään rauhassa. Pitääkin ruveta kehittelemään tässä nälkää pikkuhiljaa.