Tämä on nyt toka vika virallinen lomapäivä. Yllättävän vähän ahdistaa ajatus töihin menemisestä. Ennen lomaa ajattelin, että se olis suunnilleen ranteet auki -fiilis. Tai hyvähän se on nyt tuuletella. Katotaan maanantaina uudestaan, mikä on fiilis.

Pyörin eilen stadissa hyvän ystäväni kanssa pitkästä aikaa. Käytiin vähän shoppailemassa, syömässä ja terassilla siiderillä. Ja tietysti puhuttiin taas henkeviä monen kuukauden edestä. Asutaan kyllä lähekkäin, mutta jotenkin aika ja energia menee kaikkeen muuhun kun ystävien tapaamiseen. Mikä on tosi sääli, koska henkisesti tuollainen (oman) maailman sanallinen parantaminen on tosi piristävää. Tämä ystäväni on töissä isossa kauppaketjussa ja kyselin häneltä työvuoroista ja sen semmoisesta. Kaupantätinä oleminen voisi hyvinkin olla sellaista vuorotyötä, jota voisin kuvitella tekeväni opiskelemisen ohella.

Muutenkin on ihanaa jutella ihmisen kanssa, jonka kanssa on yli kaksikymmentä vuotta yhteistä historiaa. Mä tiedän hänen perhetaustansa ja hän minun. Lisäksi ollaan samanikäisiä (ala-asteella tutustuttu) ja samassa elämän tilanteessa. Siis perheellisiä ja molemmat miettii kovasti, mitä meistä isoina tulee. Ja tämä yhtään väheksymättä eri-ikäisiä ystäviäni ja eri elämän tilanteessa olevia.

Mä en voi sille mitään, että suhtaudun jo tuohon yliopisto-opiskeluun niin, että tottakai mä olen siellä ensi syksynä. Kun eihän sitä voi tietää. Mutta jos tämmöinen asenne toisi itseluottamusta ja kunnon motivaatiota pääsykokeisiin lukemiseen. Mene ja tiedä. Mä yritän kuitenkin pitää tätä asennetta yllä. Sitäpaitsi pelkkä ajatuskin muutoksesta piristää mua, vaikka onkin toisaalta helevetin pelottavaa. Mä olen vähän tällainen jämähtäjä. Vaikka kaipaan muutosta, niin sen ensimmäisen todellisen askeleen ottaminen on aina tosi pelottavaa. Vähän siihen tyylin, että vaikka tilanne nyt olis täyttä paskaa, se on kuitenkin tuttua ja turvallista paskaa... Mutta toisaalta: kun mitta ylittyy kunnolla, niin se on sitten morjens vanha elämä. Ja kyllä mulla on nyt kuppi aikalailla piripinnassa niin sanoakseni. Mut mie sinnittelen parempaa kohti :)