Voi että, millanen päivä oli eilen. Eikä mitenkään hyvässä mielessä. Huonosti nukutun yön jälkeen olin tosi väsyny aamulla. Kysyin tytöltä, että harmittaako perjantaiset synttärit enää. Ei harmittanu, mutta ei kuulemma ollut yhtään kivaakaan sillon kun kaikki vaan riehu. No oikeesti ihan kaikki ei riehunu, mutta ne kolmisen tyyppiä oli ihan tarpeeksi äänekkäitä. Mulla tuli siitä sitten tosi paha mieli tytön puolesta ja koin, että se oli mun vika. Mun olis pitäny tajuta jo perjantaina, että tyttöä häiritsee se niin paljon. Mun olis pitänyt saada ne tenavat hiljasiksi ja ruotuun. Koska mun tytöllä oli synttärit ja hän koki, et ne meni nyt pilalle sen riehunnan takia.

Tämähän johti siihen, että itkin koko matkan autossa töihin ajaessa. Eikä siitä itkusta meinannut tulla loppua. En mä normaalisti tollaisista asioista ala itkeä, mutta nyt olin vaan niin totaalisen poikki. Töissä selitin vaisuna, että oon tosi väsynyt mutta enpä tiedä menikö läpi. Samapa tuo. Saahan ihminen itkeä. Mä en vaan tee sitä julkisesti. Tekstasin tytön kummitädille ja hän sitten tekstasi takasin niitä juuri oikeita rauhoittavia sanoja. Ystävät on kyllä kullanarvosia! Myös isännälle tekstasin ja sieltä tuli kans rauhoittavaa tekstiä takasin. Hyvä mies on myös kullanarvonen!

Töissä oli jälleen järkky kiire ja olin koko ajan aikataulusta jäljessä. Loppupäivästä se ei enää edes stressannu, koska sille ei vaan yksinkertaisesti voinu mitään. Duunin jälkeen olis niin tehny mieli käpertyä sohvalle viltin alle, mut päätin silti lähteä tanssitunnille. Siellä aina piristyy. Ja toivoin, että se auttais unen laatuunkin. Ja niinhän se piristi ja auttoi.

Tänä aamuna oli aivan eri fiilis kun eilen. Mä oon taas ihan kartalla, eikä tarvii pelätä koko ajan purskahtavansa itkuun  Lauantaina on kivaa tiedossa, tai ainakin luulen että on. Sillon on ehkäpä mun polttarit. Ihanaa, tai ainakin toivottavasti on ihanaa. Kyl mä luulen että on. Ja jos rupee tuntuun siltä, ettei oo kivaa, niin vedän karseet pikakännit ja sammun. Sit ne ei voi mulle enää mitään...