Juteltiin tänään työkaverin kanssa, kun lehdessä luki että Moskova on maailman kallein kaupunki. Ja kuitenkin keskipalkka ilmeisesti ihan normaali-ihmiselle siellä on 600e/kk. Mun mielestä maailman kalleimmassa kaupungissa pitäisi olla maailman parhaimmat palkat. Tässä on siis selvä epäsuhta. Onhan noita muitakin maita/kaupunkeja, joissa varallisuus on jakautunut noin selvästi, mutta yksikään niistä ei taida olla noin lähellä Suomea. Mun palkka on hieman alle keskitason tietääkseni, mutta kyllä mä voisin käydä syömässä Kämpissä menemättä konkurssiin. Moskovassa ei sama taitaisi onnistua.

Mä koen välillä huonoa omatuntoa siitä, että mulla menee näin hyvin, mutta kaikilla ei. Eihän se ole mun vika, että jotkut on rutiköyhiä. Mutta silti. Joskus mietin, että ostaisin uudet ruokalautaset kotiin, kun meillä kaikki tuppaa olemaan eriparia. Sitten mä rupesin miettimään, että maailmassa on ihmisiä, jotka ei saa tarpeeksi ruokaa syödäkseen. Ja minua harmittaa, kun ruokalautaset on eriparisia... En sitten ostanut uusia lautasia. Mun kaveri nauroi, että mitä se auttaa niitä nälkäisiä, jos mä jätän lautaset ostamatta. Ihan hyvä pointti tuokin, mutta jätin silti lautaset ostamatta. Yritin ehkä enemmänkin ajatella sitä, mikä on oikeasti tärkeätä. Nyt taas kierrätän mieluummin, joten jos lautasia tarvitsen, käyn kirpputorin kautta ensin.