Ohhoijakkaa. Taas on työviikko melkein lopuillaan. Mä olen kyllä niin loman tarpeessa.  Aamusin on hyyyyyvin vaikeaa päästä ylös sängystä ja sitten mä laukkaan kieli vyön alla töihin kun tulee kiire. Joka ikinen päivä. Ja joka päivä mä töissä kiroan vaatteita kiireellä vaihtaessani ja päätän pyhästi, että seuraavana päivänä mä nousen varmasti ihan heti kun kello soi. Ja sitten tulee taas se seuraava aamu enkä mä jaksa nousta.

Aamusin mietin myös jo iltaa. Että onpa ihanaa, kun pääsee illalla omaan sänkyyn nukkumaan. Joka aamu päätän, että tänään mä menen tosi ajoissa nukkumaan. Jos sitten pääsis ajoissa ylöskin sängystä. Joopa joo. Kun on saanut muksun nukkumaan noin puol yhdeksän aikaan, alkaa se ns. oma aika. Isännänkään kanssa ei pysty kunnolla keskustelemaan ennenkuin vasta tuohon aikaan. Että ei siinä malta heti lähteä nukkumaan. Eikä välttämättä enää edes väsytä niin paljon. Kunnes sitten tulee taas seuraava aamu eikä meinaa silmät millään aueta. Täm'on pirullinen kierre.

Valopilkkuna tässä on, että lomaan on enää 12 työpäivää. Sitten mä kyllä nukun ja kuorsaan niin, että sieraimet vaan törähtelee. Sitä odotellessa voi haukotella ja hieroa ohimoita.